Tiistaina olikin aika siirtää Elsa kotiparteen. Oiva tilaisuus kiertää tiistapurjehdusrata. Joukko ensikertalaisia tällä kertaa. Tuuli nousi 6 metrin tienoolle. Aluksi luovia ylämerkille. Ne gastit, jotka jättivät ottamatta pukeutumisneuvosta vaarin, kastelivat perseensä. Ylämerkiltä takalaitaista alas. Kukaan ei ollut spinnuverifioitu, joten se sai tällä tuulella pysyä pussissaan. Viimeinen legi vastaista. Maalilinjan jälkeen toiseksi viimeisestä ohi. Ja sitten 180°
Kiviniemeen slööraten. Vauhtia oli ihan mukavasti peruspurjeilla. Samalla Patelan navigaatioliiton tutkinnon suorittivat Jaska, Erno ja Outi, perämiestutkinnon Miia. Hyvä reissu!
Valitettavasti kännykkä kuoli alkumatkasta ja träkki on nysä.
keskiviikko 15. heinäkuuta 2009
Sunnuntain lempeä aamutuuli
Sunnuntaina treenit jatkuivat. Merkkiharjoitukset teoriassa ja käytännössä. Tuuli oli alkuun perin leppeä. Startit jäniksen takaa niin että kaikki olisivat ylämerkillä yhtäaikaisesti. Tämä kuitenkin epäonnistui jo periaatteessa koska jänis oli hitaampi Hai. Hyviä tilanteita kuitenkin saatiin. Lopulta tuuli alkoi yltyä siten että lyhyt rata tuotti plaanaaville veneille myötätuolella huomattavia ongelmia. Spinnun laskun jäädessä pitkäksi ja rantakivikon uhkaavasti lähetessä ratkaisu oli sivuttain ajaminen, broach ja spinnun nostimen vapauttaminen. Hetken jo tosin näytti että mennään kilpailulautakunnan veneen kyljestä sisään, mutta ei aivan. Spinnu meni tuhannen sykkyrälle. Sitä varten nostin veneen luovilla ylemmäs. Pojat pitivät spinnua kannella pyynnöistäni huolimatta takkikulma pröötissä ja sopiva aalto sitten ottikin liesman matkaansa ja spinnuun tuli 2 1.5 rullaa spinnuteippiä vaativia reikiä. Ei henkilöuhreja.
Track.
Track.
Lauantaitreenit
Oulussa Melges-leiri. Kaikki 5 venettä edustettuna. Aluksi teoriat rannassa, sitten pari starttiharjoitusta.
Favored end oli paaralla. Sinne survominen olikin meikäläiselle vaikiaa. Oikean ajoituksen löytäminen tuotti kovasti tuskaa. Lisäksi jos kaikista laitimmaiseksi ajoi, lyhyt rata toi ongelmia pääsemiseksi merkillä styyralla.
Yksi törmäyskin 2 veneen kanssa syntyi. Styyralla viivalle noustessa meillä oli peitto tuulen puolen veneeseen, joka ei kulkenut tiukkaa vastaista. Alta nousi vene, pyysin tilaa, kukaan ei antanut ja jäimme kahden keulalla kahden veneen perien hellään syleilyyn. Ei vauriota.
Trakki.

Siirto
Perjantaina oli vuorossa siirtopurjehdus Ouluun leiriä varten. Tuuli näytti rannassa kovin keveältä. Purjeilla laiturista vesille, hyvä kun päästiin liikkeelle edes. Heti aallonmurtajien jälkeen komea ukkosen jyräys. Onneksi länsituuli ja ääni idästä. Suen väylästä myös purjehtien läpi. Toisella puolella odottikin +5m/s tuuli ja komea sivutuulipätkä. Hitusen Hermannilta ylös ja spinnulla plaanaillen tehtaanporteille. Westawayn ison kanssa on ongelmia keskituulta kovemmilla tuulilla kun tarvitaan hekkiä. Purje menee pahaan ryttyyn puomin yläpuolelta noin metrin korkeudelta eikä ole gunnaria millä saada ryppyjä pois. Pitäs tehrä taas jotain.
Track.
Video.
Track.
Video.
torstai 9. heinäkuuta 2009
Torstain puuskat
Luvassa oli koillisen ja idän välistä tuulta, puuskiakin muka 11m. Porukan kasaaminen jäi viimetinkaan. Onneksi Outi kalasti rannalta pari poikaa ensimmäiselle purjehdusreissulleen. Kun KP:kin yllättäen pääsi mukaan ja vakiopuntti Vimpari karautti V6:nsa parkkiin niin 6 hengen porukka oli valmis.
Purjeella suoraan parkista merille, iso ylös. Slööraten lähtölinjaa eestaas ja heps laskuun ja spinnu ylös. Taas perkuta sotkulla. Alas. Setvintä, joka allekirjoittaneelta kesti luvattoman pitkään, noin 4 kertaa laitoin takkikulman köyden kiinni. Sitten ylös ja menoksi.
Ensimmäisellä merkillä jiippi, ja kohti toista merkkiä. Jiippiharjoituksia täytyisi nähtävästi tehdä spinnukuskeille ja paljon, jottei joka välissä tarvitsisi esitellä rintsikoita ja etustaagiin sotkeutunutta spinnua. 2 merkiltä vielä jiippi ja kohti kolmatta merkkiä. Alkumatkasta oli jo melko selvää ettei spinnu pysty viemään niin ylös. Iso löysällä kiki myös ja eikun keikkaa. Eli spinnu alas ja fokka käyttöön.
Virpiniemen merkiltä luovilla ylös. En oikein meinaa saada keskituulille isoa hyvään vetoon millään. Epäilen että vika on purjeessa. Veneen kallistellessa liikaa veto takastaagista saa aikaan ison puomiliikistä noin metri ylöspäin hillittömät vekit, ja kun gunnaria ei ole, niitä ei saa pois. Sitten täytyy vain etsiä tasapaino laskemalla levankia ja löysäämällä ison skuuttia ja hekkiä vain hippunen.
4 merkiltä loiva vastainen ja 5 merkiltä luovilla kotiin. Maalilinja ylitetty ajassa 1h 13min, mikä taitaa olla epävirallinen torstairataennätys 2009.
Lopuksi vielä parit plaaniherkuttelut ja pois. Vettäkin alkoi satamaan.
Träkki.

maanantai 6. heinäkuuta 2009
Neljäs kerta toden sanoo
Sunnuntai. Ylönen, Tero ja Vimpari. Tuulta 5-6m/s. Nousu Virpiniemen tasolle luovien. Sitten spinnua ylös. Kas kummaa, takkikulman köysi oli jotenkin kietoutunut skuutin ympärille ja purjeen ympärille. Alas. Setvintä. Ylös. Sama sotku. Alas. Uusi setvintä. Ylös. Nyt skuutti väärällä puolella purjetta. Alas. Setvintä. Ylös. No nyt! Tulipa ainakin treeniä. Ylhäältä löytyy plaani, mutta kokonaismatka kasvaa kovin. Vielä ylös Virpiniemen tasolle ja uudelleen liukuun. Lasketellen Kiviniemen sataman edustalle ja kotiin. Seuraavaksi ylämerkki-alamerkkitreenit?
Träkki.
Träkki.
lauantai 4. heinäkuuta 2009
Lauantai on pyykkipäivä
Tero, Santtu, Ylönen ja M. Hakkinen lähtivät intoa puhkuen kohti vesiä. Riki trimmattiin 5-8m tuuleen ja eiku menoksi. Heti ongelmia ison nostossa, niin kuin aina, sitten iso ei suostunut millään pysymään aivan topissa. Nostimen lukko luistaa. Remonttireiskoille töitä. Ohjelmana torstaipurjehdusrata. Eka kääntömerkiltä myötäseen. Spinnu nousi komeasti, jäi ison ja saalingin väliin kun takkikulma ei ollut kiritty. Tämä korjaamisen jälkeen rintsikat. Niiden oikeamisen jälkeen vaihdettiin skuuttimiestä, joka poltti heti näppinsä. Okei, matalikko edessä, spinnu alas. No siihenkin tuhrautui aikaa niin että perämies kaivoi jo puukon varalle. Onneksi sitä ei tarvittu.
Hätäisimmät oliva jo menossa kotisatamaan, mutta mies pinnassa määrää. Ei muuta kuin 2. merkille ja rataa ympäri. Aallot olivat komiat, pinna kuitenkin mahtavan kevyt. Silti perämies oli fokan vetoon tyytymätön. Varmaan alitrimmattu riki oli syynä, tuulta oli kuitenkin likemmäs 10. Merkeiltä merkeille ja kotisatamaan ilman sen kummempia kommervenkkejä, mutta spinnu sai kuitenkin pysytellä pussissaan.
Sama sportstrackerin sanoin.

keskiviikko 1. heinäkuuta 2009
Keskiviikkopläkä
Noni, kesälomat alko ja heti purkkaamaan. KP, Vimppa-Make ja Ola sakkina. Aluksi rikin säätöopetus ja sitten pursimaan. Heti parsipaikasta purjeilla, varsinkin kun tuulta ei meinannut olla nimeksikään. Benecol-Tuulex (vimppeli Benecol-rasian kannesta ja yhdestä mehupillistä) ei tykkää löysistä tuulista, joten tuulet piti haistaa. Päästiin kuitenkin torstaipurjehdusradan ekalle kääntömerkille ja sieltä takaspäin spinnulla. Vähällä oltiin jäädä Alexandran rusikoimaksi, kun matkustajilla oli kiire Ouluun. Lopulta tuuli loppui, teimme vielä varalta yhden vendan spinnu nokassa, Suzuki tulille ja kotio Heinosen Litti hinauksessa.
Ohessa käyrää, puhelu vissiin sotki Sports trackerin kun loppui käyrä kesken matkan.
Nokia Sports Tracker Beta
Shared via AddThis
Ohessa käyrää, puhelu vissiin sotki Sports trackerin kun loppui käyrä kesken matkan.
Nokia Sports Tracker Beta
Shared via AddThis
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Lukijat
Blogiarkisto
-
►
2011
(1)
- ► huhtikuuta (1)
-
►
2010
(1)
- ► toukokuuta (1)