maanantai 22. kesäkuuta 2009

Vene Kiviniemessä!

Pursimme juhannusviikolla torstaina veneen Johteenpookista kotisatamaamme Kiviniemeen. Matkalla oli gasteina Jari ja Minna, pinnarina K-P. Saimme Jarin kanssa ensikosketuksen sijoitukseemme ja liukkaaksi totesimme. Jatkoimme juhannuspyhinä veneen laittoa, kuitenkin käymättä vesillä.

sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Pohmarin rankking päivä 2

Päivä alkoi edellistä kevyemmillä tuulilla. Yksi 80kg puntti saatiin veneeseen lisää. Eka lähtö meni muuten hyvin, mutta hätäilin takaisinkutsun perään, joka oli kuitenkin vain yksittäinen. Nostot ja laskut sujuivat mukavasti. Pari pientä plaanipätkää. Vene kulki huomattavasti suoremmassa kuin edellisenä päivänä. Kuitenkin hekin kiskominen oli tarpeen. Tuloksena jälleen 6/7 sija.

Toinen lähtö ei mennyt yhtä nappiin kuin ensimmäinen, tosin edellisen turha hätäily jäi pois. Viimeisillä vastatuuliosuuksilla sai jo puomiliikkiäkin alkaa löysäilemään. Ei enää plaaneja. Jälleen 6/7 sija, joka luonnollisesti oli myös kokonaiskisan tulos. Näin vähällä harjoitukselle kohtalainen suoritus.

Nyt on aika suunnitella Elsan siirtoa Kiviniemeen, pesua, entrausta, lepoa. Ainakin itse pysyttelenen Elsasta erossa ehkä jopa 3 viikkoa.

lauantai 13. kesäkuuta 2009

Pohmarin rankking päivä 1



Aamulla oli ihan kiva tuuli. Mitä lie 5 pinnassa ollut. Pyyhkäistiin kisaporukalla merelle, nosteltiin purjeet ja treenailtiin vielä parit spinnun nostot, jiipit ja laskut. Ja kohti ensimmäistä starttia.

Startti oli aika hyvä, uskoisin meidän olleen aivan kärkijoukossa. Alipainoinen miehistömme (n. 450kg sallitusta 560kg:sta) tosin alkoi käydä tappioksemme. Tuulen yltyessä vene kallisteli melko lailla, ja luovilla täytyi vetää kaikki säädöt tappiin ja päästää isolla tuulta pois. Myötäsellä kulki. Voi herranen aika sitä plaanaamista! Eka plaanijiippi päättyi kevyeen broachaukseen, jonka Elsa hoiti kuitenkin varsin nätisti. Pian jälleen uuteen plaaniin. Eka lähdön tuomisena sijoitus 6/7.

Toisen lähdön startissa vauhti jäi hiukan vajaaksi lähtöviivalla, kuitenkin tuomariveneen viereinen styyran paikka saatiin. Tuulen edelleen yltyessä vastatuuliosuudet alkoivat tuottaa tuskaa. Vene kulki vain kylkimyyryä sortuen suhteettoman paljon. Myötäsillä vauhti oli varmaan porukan parhaasta päästä kevyestä painosta johtuen. Mutta kun myötä- ja vastatuuliosuudet ovat yhtä pitkät ja kun myötätuuliosuuteen käytetty aika on murto-osa vastatuulilegin ajasta, ei sillä osuudella voi ketään päihittää. Toineen broach tuli plaanin päättyessä nose diveen, ilmeisesti vene tässä kanttasi ja veti sitten kyljelleen. Spinnun vapaa skuutti päätyi vielä ison puomin päälle, Eetu haistoi vaaranpaikan ja spinnu laskettiin kommervenkkien jälkeen.

2 venettä keskeytti toisen lähdön, ajoimme urheasti maaliin. Valitettavasti meidät hylättiin tultuamme 15min edellisen jälkeen viimeisenä maaliin. Voi surkeuksien surkeus. Voiko huonommin taistelijaa kohdella?

Toisen lähdön loputtua 2 keskeyttäneen lisäksi yksi venekunta painui kohti kotia, päätimme lähteä perään. Jäljelle jääneet painavammat venekunnat olisivat kuitenkin päihittäneet meidät jälleen yli 10 minuutin kaulalla ja vehkeiden rikkoutumisen riski olisi ollut suuri.

Varustetappiona Windex ja lippalakki. Voittona hyvä mieli, itsensä voittamisen riemu ja roveellinen kokemuksia. Kiva vene!

perjantai 12. kesäkuuta 2009

Treeniä

Kisatreenien vuoro, onhan huomenna oikein ranking kisat. Kisapurjeiden vaihto, nostimiin pikalukot ettei tarvitse solmujen kanssa pelailla. Virhe. Iso ei noussut enää toppiin, spinnun nostin pääsi nostossa irti ja jäi roikkumaan saalingista. Ja ei kun taas mastonosturin nokkaan... Sen homman minä ainakin hallitsen. Miehistö on 100kg alipainoinen, yritetään hommata vielä joku puntiksi. Käytiin plaanikynnyksellä.

torstai 11. kesäkuuta 2009

Vaiheittain

Markun kanssa opettelemme Melkkua vaiheittain. Tiistaina opettelimme maston noston ja rikauksen. Tänään oli vaihe 2: nostimen pujotus.

1. Tee ison nostimeen huono solmu.
2. Vedä iso ylös.
3. Totea ison olevan edelleen löysällä.
4. Vedä nostimesta.
5. Totea nostimen kadonneen maston sisälle.
6. Laske purjeet ja aja takaisin rantaan.
7. Etsi jostain ohutta narua.
8. Sido narun päähän ohut rauta, esim. vantin tappi.
9. Ujuta tappi ja naru mastonosturia apuna käyttäen maston huipusta maston sisään.
10. Laske tappi narun varassa alas ja nouki se nostimen ulostuloreiästä pihalle.
11. Sido nostin naruun.
12. Vedä nostin ylös. Viimeinen mutka on p*****leen tiukka.
13. Laita nostimeen solmu.
14. Vedä nostin alas.

Vaikeuskerroinpisteitä saa vesisateesta, ukkosesta ja kovasta tuulesta.

Ensimmäiset tyypit

Kävimme juuri heittämässä Oulu ranking I:n. Meni minusta melkolailla nappiin. Kävin Lukkarilan kanssa heittämässä päivällä tyypit, tein spinnulla (genaakkeri) kaksi nostoa ja laskua + jiipit. Viimeisellä tehtiin trooli ja saatiin hyvät silakkasaaliit.

Sports trackerilla: http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=1119187

Illalla sitten lähdettiin Vimparin Markun ja Santun kanssa vesille reilu tunti ennen lähtöä, opetin pojille spinnun noston, jiipin ja laskun ja sitten kisaamaan. Lähtö ei ollut aivan nappi. Satuimme kuitenkin hyviin tuuliin ja ylämerkille taidettiin tulla ekana. No spinnulla tietysti härväiltiin, mutta lopussa neljäntenä viiden Melkun joukossa.

Toka lähtöön saatiin melko hyvä startti, olettaisin että tokana oltiin. Virheitä ei tullut niin merkittävinä kuin ekassa lähdössä pl meikäläisen kääntömokailut. Maalissa jälleen neljäntenä, viimeiseksi jätettiin muutaman minuutin kaulalla Lukkarila&knit Luikkaalla.

Sports trackerilla (akku loppui kesken): http://sportstracker.nokia.com/nts/workoutdetail/index.do?id=1119186

Eli ensikokemalta vene on ihan ok, manööverien oppiminen ei ole mahdotonta. Markku ja Santtu eivät kumpikaan olleet koskaan vastaavalla veneellä purjehtineet, saatika käyttäneet genaakkeria. Kolmistaan purjehdittaessa tehtäviä on ehkä vain hitusen liikaa, ei kuitenkaan pahasti. Painolasti jäi kuitenkin puuskissa vajaaksi.

Yhteenveto: Veneen käsittely on kohtuudella opittavissa. Porukkaa tarvitaan tuulella lähinnä massan vuoksi, tosin kaikille keksitään kyllä tekemistä. Nyt tähystäminen ja taktikointi kärsivät hitusen.

Markku et Santtu soli gloria!

Harjoituskalenteri

Avajaiset

Moro.

Tämä on Oulun seudun viidennen Melges 24 -kilpaveneen (b)loki. Veneen nimi on vielä entisen omistajansa keksintönä Elsa, mutta uutta nimeä mietitään kiivaasti. Sijaintipaikkana venellä on virallisesti Haukiputaan Kellon Kiviniemi, mutta ensimmäisen viikkonsa Elsa on viettänyt Oulussa Johteenpookin satamassa.

From FIN328

Lukijat

Osallistujat